“Kun kohtelemme ihmisiä sellaisena kuin hän on,
teemme hänestä huonomman kuin hän oikeasti on;
kun kohtelemme häntä kuin hän olisi jo se, joka hänestä voi tulla, teemme
hänestä sen, joka hänen kuuluu olla.“
Johann Wolfgang von Goethe

Tämä lainaus oli suora sitaatti, jota käytin oman työnohjaajakoulutukseni henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman viimeisellä sivulla. Lainaus oli mielestäni niin kuvaileva, että en itse osannut tarkemmin kiteyttää sitä, miten näen työnohjaajana ja coachina työni yksilöjen ja työyhteisöjen parissa. Kun kohtelemme ihmistä sellasena kuin hän on, emme näe sitä potentiaalia, jota hänessä on, mutta kun kohtelemme häntä kuin hän olisi jo se, joka hänestä voi tulla, puhuttelemme häntä sinä, joka hänen kuuluu olla. Tämä ylevä ja optimistinen ajatus on ohjenuora, jota olen halunnut pitää mukana omissa ajatuksissani asiakastyössä. Ihmisten aidon kohtaamisen edellytyksenä esimerkiksi coachauksessa on luottamus minun ja asiakkaan välillä. Toisinaan asiakas on tilanteessa, jossa hän ei ehkä erota mitä hyvää tai hyötyä on vastoinkäymisistä tai esteistä, joita hänelle elämänsä on asettanut. Coachina yritän aina keskittyä siihen, mitä kaikkea olisi jäänyt kokematta ilman tätä ja miten vastoinkäyminen on saattanut kasvattaa huomaamatta. Yritän auttaa näkemään kaiken sen työn ja vaivannäön etäisemmästä perspektiivistä.” Siitäkin selvisit ja nyt olet tässä kertomassa asiasta!” on voimaannuttava lause koska jo pelkästään tilanteen haastavuuden toteaminen voi auttaa asiakasta ymmärtämään mitä kaikkea hän on kyennyt käymään läpi elämässään.

Asiakastyössäni tapaan ihmisiä, jotka haluavat nähdä itsensä usein uudessa valossa. Erilaisina, vapaampina jostain ja vastuullisempina jostain toisesta asiasta. Ei tätä nykyistä, mutta ei sitä vanhaakaan. Toisinaan voin yhtyä siihen sanallistamisen vaikeuteen kun asiakas yrittää kertoa mitä on se uusi tai jokin muu on, jota hän muutoksellaan haluaa rakentaa. Itse ulkopuolisena tässä prosessissa, mutta kannustavana ja muutoksen suuntaan ohjaavana kumppanina voin nähdä miten vaikeaa ja samalla kiehtovaa on rakentaa itsensä uudelleen. Ei muiden silmissä vaan itselleen.

Näen jokaisessa asiakkaassa ja tilanteessa aina mahdollisuuksia muutokseen. Muutoksen puitteet perustuvat aina tietoon nykyisyydestä ja ennenkaikkea asenteesta muutoksen todelliselle toteutumiselle. Olen huomannut, että tällä hetkellä, uuden vuoden kynnyksellä muutoksen tarve tuntuu tarpeelliselta. Toisille elinehdolta, joillekin tarpeelta saavuttaa edes, jotain poikkeusaikoja edeltävän ajan kaltaista. Tai jotain, ihan muuta.

Itse ajattelen, että paluuta menneisyyteen ei ole olemassakaan. On huominen, tulevaisuus ja ennenkaikkea nykyhetki, jossa elämme. Alun lainauksen voisikin kääntää muotoon: Kun kohtelemme tulevaisuutta sellaisena kuin se on, teemme siitä huonomman kuin se oikeasti on; kun kohtelemme tulevaisuuttaamme kuin se olisi jo sitä, joka siitä voi tulla, teemme tulevaisuudestamme sen, mikä sen kuuluu olla.

Marraskuun pimeydessä anna itsellesi myötätuntoinen lupaus: Mitä ikinä arvaamatonta tulevaisuuteni tuo eteeni, en anna menneisyyden määrittää minua tai päätöksiäni vaan voin toimia toisin, jos haluan. Kohtelen itseäni kuin olisin jo se joksi haluan muuttua.